Ratsastusmäärät on tuplaantunut kertaheitolla. Ratsastan vähintään kolmesti viikossa. Tänne on siis ollut myös vaikeaa kirjoitella kun on unohdellut tunteja eikä jälkeenpäin viitsi enää sepittää omiansa, varsinkaan minun kun on niin huono muisti! Tässä siis muutamia kuvia ja lyhyt selostus unohdetuista kerroista jolloin on ollut kuvaaja matkassa!
Ibillä menin monia viikkoja sitten, mutta herranjestas muistan vieläkin mikä täydellisyyden tunne tunnilla oli. Se toimi kuin unelma ja löydettiin niin hyvin yhteinensävel. Voisin milloin vain palata tuolle tunnille ja noihin fiiliksiin!
Hartsa tunti taas muutamia viikkoja sitten olikin totaallinen pohjanoteeraus. Olisin voinut vaipua pienimpään maanrakoon tunnin jälkeen, tai jopa puolessa välissä. Hartsa ei sitten millään tahtonut liikkua eteenpäin ja potkin kuin pikku lapsi sitä eteenpäin. Ihan kamalaa kertakaikkiaan. Eipä edes laukka meinannut nousta kuin yhdeksi ainoaksi kierrokseksi kun muut porhaltelivat sivuilta. Puolilla välin oli jo hikipisarat selässä ja kyyneleet melkein valui poskilta. Sitten vaan iski että enpäs vielä luovutakkaan vaan keräsin jotain toivon hippusia jostain ja aloin ratsastaa minkä parhaani pystyin/kykenin (oli muuten lihakset ihan jumissa sillon). Yllätyksekseni saatiin ihan pari kivaa pätkää loppujenlopuksi ja niihin sainkin olla sitten tyytyväinen. Äidin kanssa naureskeltiin kun se oli ihmetellyt miksi mun naama oli ollut niin punanen kun se oli tullut loppupuolella katsomaan tuntia :D
(Joku ihmettelee varmaankin miksi edes sitten mainitsin tuosta, haluan pitää itselleni vähän lukua tunneista primuksesta)
Nyt lähdenkin tunnille Primukseen jotan päätinkin toteuttaa tämän postauksen kahdessa osassa, ensi postaukseen siis.
(ps. Mun saappaat on mennyt rikki, yh miten pärjään ilman niitä?)
kirjoitusvirheitä ihan kauheesti :D hirveetä luettavaa
VastaaPoista