Lähtölistat tuli, jännitystä ilmassa

Ette tiedäkkään kuinka vaikeaa oli kirjoittaa äskeistä Tino postausta. Kertomatta että juuri sillä kaverilla meen kisoihin. Maanantaina mulla luki taas joku ihan muu heppa kuin piti. Listassa piti olla Lassi tai Veksi, mutta siellä lukikin Leo. Päädyin menemään Kamulla, kuitenkin sanomalla vahvasti että sillä mä en mene kisoihin. Kerron tunnista myöhemmin, mutta pistelin säpöä primukselle ja sovittiin siitä että menen kisoihin Tinolla. Tyytyväinen olen jotenkin tähän ratkaisuun silleen, kunhan se ei vain pukittelisi tai vetäisi päätään.

Päivällä tulin koneelle, tarkoitus oli vain istua tekemään Esko Roinesta esitelmää. Päädyin primuksen sivuille katsomaan jospa lähtölistat olisi jo tulleet. Siellä ne oli. Siellä mun nimi luki. Ensimmäistä ja viimeistä kertaan. Ekat kisat ikinä.Vaikka luokka ei ole päätähuomaavaa eikä edes tasoani, silti mua jännittää ja sydän hakkaa aina kun alan ajattelemaan perjantaita. 

Katselin netistä sykeröiden tekemis ohjeita ja entistä enemmän alan pyörittelemään mielessäni mitä kamalaa perjantaina voisi tapahtua. 

Tärkeintä on että saan mailman parhaan tukihenkilöni paikalle, Elinan. Pitkään mietin jaksanko sitä rumbaa että Elina tulee meille, kisat, lauantaina aamulla lähtö saloon, kahdella tallilla käyminen ja lopuksi vielä Elinan estekisat sunnuntaina. Mä aina epäilen mun jaksamista. Jaksanko tehdä sitä ja tätä, oonko mä täysillä mukana. Jaksanko edes lähteä parhaan kaverin kanssa ulos. Epäilen pitkään ja pohdin kaikki päivän tapahtumat ja tilanteet, mitä käy. Kallistun useimmiten siihen etten jaksa tehdä mitään.. Silloin kun kisoihin ilmoittauduin ensimmäinen henkilö jolle menin asiasta puhumaan oli Elina. Elina oli se joka sai mut edes ryhtymään koko touhuun. Tottakai haluan että Elina tulee paikalle, vaatisi se sitten mun jaksmaiselta kaiken. Tärkeintä on, että kun mä perjantaina nään Elinan voin itkeä ikävästä ja halata sitä ja se tsemppaa mut yrittää parasta perjantaina. Joko mä itken koko loppu perjantain huonosti menneen radan takia tai pienten onnistumisten tai suurten onnistumisen saan olla iloinen koko illan. En tiedä, sen tiedän että yritän parhaani varsinkin kun mulla on mahtavia ystäviä jotka tsemppaa ja perhe. 

Vaikka varmasti monelle teistä kisat on peruskauraa, mulle ne on erillainen tilanne. Siellä näytetään mitä osataan. Kaiken lisäksi saan tietää tuomarin näkökulman ratsastusksestani. Ken tietää, ehkä mä innostun kisaamisesta. 

Huomenna on kuitenkin vikat treenit, tosi estetunnilla. Toivottavasti Tinolla. Kuitenkin pääsen vähän vielä hahmottamaan mitespäin siellä hepan selässä istutaan ja keskittymään vaikka istuntaan. Yritän päivitellä huomisesta heti, että perjantaina voitte lukea heti kisakuulumiset.