Mielipidepostaus tunnearvosta hevoseen

Kaikki varmasti tietävät mitä sana tunnearvo merkitsee. Tämän postauksen teksti käsittelee sitä, mitä se sinulle merkitsee.

Netissä törmää monenlaisiin keskusteluihin, blogeihin mutta myös voit tutustua tälläisiin ihmisiin. Sellaisiin jotka kunnioittavat ja rakastavat hevosta, tapahtui mitä vain tai sellaisiin jotka pitävät sitä vain eläimenä jolla kentis voi tähdätä mailmanluokan kisoihin, ja ajatella vain omaa etuaan.

Lähiaikoina olen nähnyt erilaisia tarinoita, hevosista ja niiden omistajista. Sellaisia jotka kuvottavat minua ja sellaisia jotka saavat minut arvostamaan heitä koko sydämmestäni. 

Mikä hevosesi on sinulle? Onko se vain kisakaverisi jolla tähtäät vaativiin luokkiin ja kun sen taidot ei riitä tai et ole tyytyväinen siihen, mutta sinulta löytyisi kapasiteettia lisää. Jätät sen kylmästi taaksesi, myyt pois. Vaikka mielessäsi on se että se saa hyvän kodin muualtakin, myös sinä loit sille sen. Otat sen pois tutusta ympäristöstä ja itsestäsi - tutusta ratsastajasta. Vaadit sen vaihtamaan ympäristöä, vain siksi että sillä ei ollut sinulle enää annettavaa, vaikka hevonen olisi pyrkinyt miellyttämään ratsastajaa ja antamalla parastaan. Myös se jos kisaat aktiivisesti, hevosellesi tulee sairaslomaa, paria kuukautta, puolta vuotta? Et jaksa odottaa, varsinkin jos tiedät että voisit saada paremman hevosen. Tai hevosesi sairastuu vakavasti, sinulle sanotaan että et välttämättä voisi koskaan tehdä samoja asioita mitä ennen teit. Hylkäät sen siihen paikkaan, pidät sitä käyttökelvottomana... Hevonen ei koskaan hylkää sinua, vain ihminen voi hylkää hevosen.

 Omasta mielestäni on kamalaa heivaa hevonen pois oman kehityksesi tieltä. Tietenkin haluat kehittyä lisää ja jos hevosesi ei siihen pystykkään, ikä tai sairaus painaa tai taidot ei riitä. Onko se silti oikein jättää vanha ystäväsi taakse, tavalla joka näyttää ettet välitä siitä niin paljon. Monet meistä tekee niin, aivan liian monet. Liian monet hyvät hevoset menevät kiertoon tai päätyvät seisomaan tai menevän ratsastuskouluihin eivätkä edes välttämättä sovellu sinne, eivätkä saa nauttia omasta ihmisestä. 

En kehtaa mainita esimerkkejä ratsastajista jotka tälleen ovat tehneet, tulevat tekemään. Mutta nyt annan esimerkin parista ihmisestä ketä arvostan, ja jotka välittävät hevosistaan ja tekisivät mitä vain, vain siksi että he rakastavat hevosia, parhaita ystäviään. 

Kuvassa vasemmalla onnellinen ponityttö vuosia sitten, oikealla nykyhetki. Huomaat pitkäksi kasvaneen tytön, liian iso hänen omalle ponilleen. Mitä tulee ensimmäisenä mieleesi?

Myydä pois poni joka on jäännyt pieneksi, vaikka teillä on pitkä yhteinen historia. Antaa poni pois koska sinulla ei ole tarvetta enää sille, et voi ratsastaa sillä. Vaikka välittäisit siitä paljon haluat vain antaa sen pois.

Elina ei tehnyt näin. Hän piti Sirin itsellään vaikka kasvoi liian pitkäksi ratsastaa sillä viikottain. Hän ei tahtonut luopua rakkaasta ponistaan vain siksi ettei voisi ratsastaa sillä samanlailla kuin ennen. Elina halusi pitää ponin lähellänsä, nähdä sitä päivittäin, halata sitä, olla sen lähellä, hoitaa sitä. Se oli sama poni Elinalle, ratsasti se sillä tai ei. Hän ei pitänyt Siriä vain ponina, jonka voisi korvata toisella kun sillä ei voisi enää ratsastaa ja kehittyä. Hän rakastaa Siriä ja välittää siitä ja maksaa tuhansia euroja vuodessa, vain sen takia että voisi pitää oman poninsa lähellä. Huolehtia siitä, hoitaa sitä, katsoo että se saa oikeanlaista liikutusta. Vaikka heillä oli ollut ylä-ja alamäkiä Elinan kiintymys tähän yhteen poniin esti sitä myymästä eteenpäin. Eikä Elinalla ole tarkoitusta myydä ponia vielä pitkiin aikoihin, vaan pitää se lähellä niin kauan kuin mahdollista.

Se luottamus mikä Sirin ja Elinan välillä on, on jotain sellaista mitä moni ei koe. Sir toimii Elinalla kuin unelma, muilla se saattaa pelleillä ja näyttää ponimaisuutensa. Elinaan se on tottunut ja luottavainen, eikä pelleile mitenkään. Se on hämmästyttävää miten poni voi tunnistaa omistajansa pitkänkin ratsastustauon jälkeen. Minusta se mitä Elina antaa Sirille, Sir on sen ansainnut, sillä on pysyvä koti ja siitä huolehditaan. 

Moni ei varmastikkaan ole edes tajunut todellista tilannetta lukiessaan Merikan blogia. Se mitä minä olen ymmärtänyt alusta alkaen blogista ja Merikan kaverina, on erittäin koskettavaa ja kunnioitusta herättävä tarina. 

Vain puolitoista vuotta sitten Merika muutti uudelle tallilleen ja alkoi liikuttamaan Lobe nimistä tammaa, joka oli seissyt pitkän aikaan. He aloittivat puhtaalta pohjalta, Loben kaikkineen alkuongelmineen. He pärjäsivät hyvin ilman suurempia ongelmia. Alkoi tulla luottamus ihmisen ja hevosen välille. He kehittyivät ja Merika sai Lobesta päivä päivältä enemmän irti. Matka tössähti hetkellisesti siihen kun Loben vanhat temput palasivat ja Merika joutui luopumaan Lobesta vähän eri syistä. Myöhemmin ikävä vanhaan ystävään ja rakkaaseen harrastukseen palasivat, ja selvisi syy mikä saattoi aiheuttaa Loben pelleilyt. Merika otti Loben takaisin, ja päätti aloittaa tamman kanssa puhtaalta pöydältä. Ongelmat eivät hävinneet vaan niitä tuli kaksinkerroin takaisin myöhemmin. Kaikki kasaantui, Lobea vietiin klinikalle...

Kun saat eteesi eläinlääkäriltä lapun jossa kerrotaan ettei hevosestasi koskaan voisi tulla välttämättä hevonen aktiiviseen käyttöön. Ennuste olisi huono tulevaisuudelle, varauksellinen jopa kevyeenkin käyttöön. 

 Aikoisitko pitää pienestä toivosta kiinni, ja edes yrittää pelastaa rakkaan ystäväsi, vai ajatteletko että monttuun vaan tai annat pois ylläpidosta. Ajattelisit että hevonen olisi hyödytön, jos se ei voisi enään koskaan laukata, tai hypätä. Myönnettävää että lähes kaikki luopuisivat hevosesta, ainakin jos se olisi sinulla ylläpidossa. Ajattelisit että tuo olisi lähes sama kuin lopetustuomio. Se ei ole, on se pieni toivo minkä Merika löysi ja jaksoi pitää siitä kiinni ja aloittaa Loben kuntoutuksen. Hän maksaa paljon rahaa Loben edelle, joka on paljon 16-vuotiaalta tytöltä.

Minulta ei edes riitä sanoja siihen mitä Merika on tehnyt Loben eteen. Monet eivät sitä tajua pelkästä blogikirjoituksesta, tai jos ei luo yhtään syvempää ajatusta asialle. Miettikää siis mihin Merika on valmis yhden hevosen vuoksi.

Jk. Onko meitä muita ketkä pystyisivät tehdä samoja asioita hevostensa eteen? Hevoset eivät ole välineitä, jonka voi vaihtaa ongelman edessä. Toivon että mahdollisimman moni tarttuu ajatukseen, ja miettii miten kohtelee hevostaan, tai miten mailmassa ylipäätänsä kohdellaan hevosia. Mitä ajatuksia teksti herätti, antakaa kommenttia, yritin tehdä tästä mahdollisimman elävän ja käytin paljon aikaa postauksen rakentamiseen. Tekstin sisältö on se mihin minä uskon, mitkä ovat minun moraaleitani.